Bändi
CHRISTOPHER JOHN CORNELL (o.s. BOYLE)
Syntynyt: 20.7.1964 Seattlessa, Washingtonissa
Cornell oli yksi kuudesta sisaruksesta ja hän mieltyi jo nuorena musiikkiin. Hän otti pianotunteja ja kuunteli Lynyrd Skynyrdin, Beatlesin ja Alice Cooperin levyjä jo 7-vuotiaana. Pian hän kuitenkin lopetti pianotunnit ja osti rumpusetin soittaen Rushin ja Yesin kappaleita. 14-vuotiaana Cornellin vanhemmat erosivat. Myöhemmin hän jätti lukion kesken ja sai kokin töitä.
Hänen ensimmäinen bändinsä oli The Jones Street Band, joka soitti luonnollisesti coverkappaleita esimerkiksi AC/DC:ltä ja Ramonesilta. Cornell lauloi yhtyeessä.
SOUNDGARDEN (1982-1998)
Cornell oli muuttanut pois kotoa ja asui huonekaverin kanssa Seattlessa ja liittyi Shemps -nimiseen bändiin vuonna 1982. Hänen silloinen huonekaverinsa osoittautui hiukan sekopäiseksi ja pian Cornell muutti Hiro Yamamoton luokse. Yamamoto ja Cornell perustivat bändin ja kutsuivat siihen kitaristi Kim Thayilin. Cornell ryhtyi bändissä sekä soittamaan rumpuja että laulamaan.
1986, kun Matt Cameron tuli bändiin, Cornell muutti Merlose Avenue Eastiin Malfunksfun-laulajan Andy Woodin vuokralaiseksi. Hän otti myös laulutunteja Rain City Grillissä, jossa myös muut Soundgardenin jäsenet harjoittelivat. Cornellin silloinen tyttöystävä, Susan Silver, rupesi manageroimaan bändiä. Silver meni myöhemmin Cornellin kanssa naimisiin.
Cornell päätti pian laajentaa muusikon taitojansa opettelemalla soittamaan kitaraa ja bassoa. Näillä soittotaidoilla on ollut suuri vaikutus Soundgardenin musiikkiin, esimerkiksi Like Suiciden akustisella versiolla Cornell soittaa kitaraa.
SOOLOURAN ENSIMMÄINEN OSA (1999-2000)
Soundgardenin jälkeen Cornell levytti sooloalbumin, joka ilmestyi vuonna 1999 ja oli nimeltään Euphoria Morning. Levy ei menestynyt kaupallisesti kovinkaan hyvin, vaikkakin Cornell sai Grammy-ehdokkuuden vuonna 2000 parhaasta miespuolisesta rock-esityksestä.
AUDIOSLAVE (2001-2006)
Vuonna 2001 losangelesilainen bändi Rage Against The Machine hajosi laulajan (Zack De La Rocha) lähdettyä soololevyä tekemään. Muu bändi rupesi etsimään välittömästi vokalistia hänen tilalleen. He saivat kuulla Cornellista tuottaja Rick Rubinilta, joka soitti RATMin jäsenille Soundgardenin kappaleen Slaves & Bulldozers.
Pian Cornell jätti toisen soololevynsä nauhoitukset kesken ja perusti Audioslaven RATMin jäsenten kanssa. Audioslave julkaisi kome levyä - Audioslave (2002), Out Of Exile (2005) ja Revelations (2006). Pian kolmannen levyn julkaisun jälkeen Cornell lähti bändistä.
SOOLOURAN TOINEN OSA (2007-)
Vuonna 2007 Cornell teki You Know My Name -nimisen kappaleen, jota käytettiin uuden James Bond -elokuvan alkumusiikkina. Tämä kappale oli myös ensimmäinen nauhoite Cornellin uudelta soololevyltä, Carry On:lta, joka julkaistaisiin kesäkuun viidentenä.
Carry On:in nahoitusten aikana Chris Cornell oli osallisena autokolarissa. Hän törmäsi moottoripyörällään rekkaan ja lensi 6 metriä ilmaan. Hän kykeni onnettomuuden jälkeen kuitenkin kävelemään ja oli vielä samana päivänä studiossa.
Maaliskuussa samana vuonna ilmestyi promo-CD The Roads We Choose - A Retrospective, jolla oli kappaleita koko Cornellin uran ajalta: Soundgardenia, Temple of the Dogia, Audioslavea sekä soolomateriaalia.
Cornellin seuraava ja uusin soololevy, Scream, nauhoitettiin supertuottaja Timbalandin kanssa ja julkaistiin maaliskuussa 2009. Vaikka Timbalandin mielestä levy on "hänen paras työnsä" ja Cornell kutsui levyä "uransa valopilkuksi", albumi on saanut murskaavan vastaanoton. Ympäri maailmaa vanhat Chris Cornellin fanit ovat lytänneet levyn, joka sisältää Cornellin aiempaan tuotantoon poiketen, Timbalandille tyypillistä, valmiilla sampleilla kyllästettyä enimmäkseen elektronista musiikkia.
Nykyään Cornell asuu vaimonsa ja lapsiensa kanssa Pariisissa.
Muita projekteja
Cornell oli mukana Andy Wood -tribuutissa, Temple of the Dogissa.
Hän oli Screaming Treesin levyn, Uncle Anesthesian, tuottaja sekä taustalaulaja ja näytteli Cameron Crowen Seattleen sijoittuneessa Singles-elokuvassa (1992) hyvin pientä sivuroolia.
Cornell lauloi Alice In Chainsin kappaleella "Right Turn" sekä Alice Cooperin "Stolen Prayer"illä.
Hän osallistui myös Jimi Hendrix -tribuuttilevylle esiintyneeseen M.A.C.C.-bändiin (nimi muodostuu Cornellin, Cameronin, Mike McCreadyn ja Jeff Amentin sukunimien ensimmäisistä kirjaimista).
Chris Cornell esittämässä kappaletta "Fell On Black Days":